perjantai 21. joulukuuta 2012

Helpot mantelipikkuleivät

Joulu on täällä ihan pian. Enää kolme yötä, huih! Viimeisten siivoilujen ja jouluaskareiden lomassa muistin, että pakastimessa odottaa vielä paketillinen piparkakkutaikinaa. Siitä valmistui peruspipareiden sijaan kivoja pikkuleipiä :)

Piparinmakuiset mantelipikkuleivät valmistuu hetkessä

Jouluiset mantelipikkuleivät
pakastettua piparkakkutaikinaa 
kokonaisia manteleita 
tomusokeria 

 Sulata piparkakkutaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa taikinalevy kuutioiksi. Pyörittele paloista palloja ja siirrä ne uunipellille leivinpaperin päälle. Paina jokaisen pallon keskelle yksi manteli. Paista pikkuleipiä 8 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Anna hetken jäähtyä ja ripottele pinnalle tomusokeria.

Tunnelmallista joulua!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Makea mantelisuklaafudge

Täällä puuhataan täydellä touhulla jouluaskareita. Viimeisetkin joulukoristeet ovat pian paikoillaan, kuusikin on kannettu jo sisään sulamaan. Se odottelee vielä koristeita oksilleen. Joululaulut soi ja ikkunasta näkyy hanget korkeat nietokset. Ihanan jouluinen tunnelma siispä.

Herkkua on siinä monenlaista

Nyt onkin jo viimeistään aika alkaa häärätä jouluaaskareita myös keittiön puolella. Eilen valmistuivat nämä makeaakin makeammat fudgepalat.

Mantelit koristavat fudgepaloja

Reseptin rustasin tänne. Helppotekoisia ovat, kunhan jaksaa vaan keitellä fudgeseosta riittävän pitkään :)


Tunnelmallista joulunodotusta kaikille :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sukkia ennen pukkia

Tigeristä löytyi ihanan kirjavaa lankaa. Siitä on syntynyt meidän pienimmälle sukat ja lapaset. Vielä on lankaa jäljellä, mitähän siitä vielä keksisi? Jotain pukin konttin? Vielä ehtisi. Vois ehkä tehdä uudet sukat ja lapaset. Vähän isompaa kokoa, kun tuo poika kasvaa niin hurjaa vauhtia!

Pienen pojan värikkäät villasukat

tiistai 11. joulukuuta 2012

Pala aurinkoa

Lumikinosten ja pimenevien iltojen äärellä on kiva muistella muutaman viikon takaista lomamatkaa. Nautimme Floridassa rantamaisemista, auringon lämmöstä, kaupungin sykkeestä ja tietty myös shoppailusta :) Tässä vähän matkatunnelmia teillekin!

Hello Atlantic Ocean!

Miami Beach

Miami, Delray Beach, West Palm Beach...

Pikkulinnutkin ihmettelee kaupungin hulinaa

Toki matkalla piti myös herkutella. Käykää kurkkimassa siitä lisää kuvia täällä mun toisessa blogissa :)

maanantai 3. joulukuuta 2012

Ensimmäinen adventti

Eilen vietettiin ensimmäistä adventtia mukavissa merkeissä :) Kävimme Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilla tunnelmoimassa ja samalla reissulla glögillä Brinkkalan taloon markkinoiden ajaksi perustetussa kahvilassa. Brinkkalan talossa on se kuuluisa parveke, mistä joka joulu julistetaan joulurauha. Päästiin siispä kurkkaamaan miltä tori näyttää parvekkeen ikkunasta!

Turun joulumarkkinat

Kukahan on ollut näin kilttinä?
Kotona vuorossa olikin ensimmäisten joululahjojen paketointia ja illalla paistettiin ensimmäiset joulutortut glögin kanssa. Siispä aika jouluinen tunnelma :) Ekaa kertaa alkoi tuntua, että joulu on ihan oikeasti kohta täällä!

Torttujen taittelua

Eka joulutorttu maistuu aina parhaalta!

Viime viikolla muuten pyörähti käyntiin toinen blogini, mistä mainitsin jo aiemmin. Kivaa! Mukana on myös monta muuta ihanaa ruokablogia, käykäähän kurkkimassa :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...