tiistai 31. tammikuuta 2012

Piece of cake

Posti toi kivan paketin :) Olin tilannut muutaman keittokirjan, joista erityisesti ruotsalaisen tv-kokin Leila Lindholmin Pala kakkua - ja paljon muuta yllätti iloisesti. Paksu teos on täynnä toinen toistaan kauniimpia kuvia ja herkullisia reseptejä leipojalle. Mitäköhän niistä kokeilisi ekaksi?

Keittokirjakokoelma kasvoi taas kolmella opuksella

Lisäksi kirjapaketissa tuli mukana myös pari muuta keittokirjaa, hiljalleen on aika alkaa perehtyä myös vauvanruokien saloihin :)

Nämä keksit maistuis varmaan Lotallekin :)

PS. "Mummun" Lotalle joululahjaksi kutomalla pooloneuleella on ollut viimepäivinä käyttöä! Iloisia pakkaspäiviä kaikille :)

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Suunnitelmat uusiksi

Syksyn aikana kirjoittelin ajatuksista työhuoneen sisustuksesta. Onneksi suunnitelma ei ikinä edennyt toteutukseen asti, sillä nyt uuden tulokkaan myötä huone saakin aivan uuden kuosin pienen vauvan majapaikkana. Alkuperäisestä, kovin mustavalkoisesta suunnitelmasta mennäänkin siis varmasti paljon värikkäämpään ja leikkisämpään suuntaan.

Vielä ei tiedetä tuleeko tästä pienen tytön vai pojan huone. Toisaalta ei ole aikomuskaan täyttää huonetta pelkillä vaaleansinisillä tai -punaisilla jutuilla, joten suunnittelun voi hyvinkin aloitta jo nyt :)

Tarvitaan ainakin jotain pehmeää, jotain turvallista ja jotain värikästä (lähde, lähde)

Onko teillä hyviä vinkkejä lastenhuoneen sisustukseen? Kivoja leluja, tekstiilejä tai muuten vaan jotain sopivaa?

maanantai 9. tammikuuta 2012

Pariisi parissa päivässä

Pari päivää laatuaikaa Pariisin auringossa piristi kummasti. Loppiaisviikonloppuna tehtiin ensivisiitti Pariisiin ja kaupunki yllätti positiivisesti monellakin tapaa :) Kaupunki oli mukavan eloisa, tunnelma iloinen ja rento, ruoka hyvää, paljon kivoja kahviloita ja lisäksi Eiffel oli komea ja sen huipulta hulppeat näkymät!


Matkan aikana keskistyttiin paitsi ottamaan rennosti, myös tietysti syömään hyvin. Kuvassa muutama matkan ruokakohokohdista: hurmaavan valkosipuliset etanat, mieheni ikisuosikki crème brulée sekä lämmin herkkuleipä "Croque Madame" kinkkusiivun, juuston ja paistetun kananmunan kera.

Pariisin herkkuja

Hotellimme vierestä löytyi lukuisia lettupaikkoja. Pienet "Crêperiet" olivat tupaten täynnä ihmisiä ja avoinna iltamyöhään. Lettujen ystävinä emme tietenkään voineet ohittaa näitä paikkoja :) Huumaantuneena letuista unohtui kaivaa kamerakin esille...

Pariisin yö oli toki muutakin kuin lettuja

torstai 5. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet

Niin se vuosi taas vierähti. Paljon on ehtinyt tapahtua. Uusi vuosi tuo paljon kauneutta, ihmetystä, rakkautta, jännitystä ja ennen kaikkea uutta tullessaan. Ja se tulee varmasti näkymään myös täällä blogissa. Kuva pienenä vihjeenä tulevasta :) Onnellista uutta vuotta kaikille!

(lähde)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...