torstai 31. maaliskuuta 2011

Vesikoira elementissään

Tänään käytiin muutaman muun perron (eli siis espanjanvesikoiran) kanssa polskuttelemassa Hyvinkäällä sijaitsevassa koirakylpylässä :D Puolen tunnin polskuttelun aikana meno oli melkosen riehakasta, vesi roiskui ja hauskaa näytti koiruuksilla olevan!

Koirakylpylässä riitti touhua :)

Uintireissun jälkeen meillä olikin sitten väsynyt mutta onnellinen koira..

Uintireissun jälkeen

Ps. Kuten kuvasta näkee, viime viikonlopun istutuksetkin on alkanut tuottaa jo pientä tulosta :)

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Kuppi kuumaa

Oon ihastunut Marimekon Siirtolapuutarha-kuppeihin :) Saatiin viime jouluna lahjaksi kaksi mukia ja nyt keväällä sain sattumalta yhden teekupin.

Hauskat Siirtolapuutarha-mukit on ollut ahkerassa käytössä

Matalan mallinen Siirtolapuutarha-teekuppi

Erityisesti tämä teekuppi on mun mielestä ihan tosi söpö..niin hauskan mallinenkin :) Tollasessa leveässä ja matalassa kupissa tee sitä paitsi jäähtyy kivan nopeasti. Sopii siis mulle, mä kun oon aina niin hidas
teen juoja, kun pitää ensin jäähdytellä ja odotella, ettei polta suuta ;)
Näitä pitää siis varmaakin hankkia lisää..

Söpö Siirtolapuutarha-teekuppi

Monikäyttöisiäkin noi teekupit on (siksikin niitä pitäisi olla useampi!): ajattelin, että joku viikonloppu olisi kiva tehdä niihin creme bruleet jälkkäriksi! Tai siis mun mies saa tehdä, creme brulee kun on sen bravuuri..riittävän miehistä kokkailua, kun saa käyttää kaasupoltinta ;)
Noi kupit ois just sopivan malliset ja kokoset siihenkin tarkotukseen..

Muitakin ihania Marimekon kuppeja on kertynyt, kuten ihanat glögimukit söpöine lusikoineen..mutta niistä lisää vasta lähempänä joulua ;)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Lettuja ja omenakompottia

Tänään pidettiin pienet lettukestit! Olikin jo aika kirjotella tännekin jotain letuista..niitä kun meillä syödään melko (tai ehkä liian) usein milloin minkäkinlaisin versioin :) Tänään tein letut ihan tavanomaisen ohjeen mukaan. Harvinaista kyllä, sillä useimmiten tuunaan lettutaikinaa tavalla tai toisella. Lisukkeeksi pyöräytin kanelilla maustettua omenakompottia.

Letut:
1 kananmuna
5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
voita tai margariinia paistamiseen

Vatkaa kananmuna kevyesti, lisää joukkoon maito sekä jauhot samalla sekoittaen. Mausta suolalla ja sokerilla. Kuumenna pannussa voita tai margariinia ja paista letut molemmin puolin. Laita mahdollisimman vähän taikinaa, jotta
letuista 
tulee mukavan ohuita ja rapeareunaisia :)

Omenakompotti:
2 omenaa
1/2 dl ruokosokeria
1 tl kanelia
1 rkl margariinia
1/2 dl vettä

Kuori omenat ja pilko ne sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi.
Kuumenna omenat, sokeri ja kaneli kattilassa, pyöräyttele hetken 
aikaa ja lisää tilkka vettä. Kiehauta ja anna hautua niin kauan kunnes 
omenat hieman pehmenneet ja kastike sopivan karamellisoitunut. 
Tarjoa kompotti lettujen ja vaniljarahkan tai -jäätelön kanssa!

Letut saivat kaverikseen vaniljarahkaa ja omenakompottia

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Pajunkissoja lenkkipolulta

Tänään lenkkipolulta tarttui käteen nippu pajunkissoja. Kevät näyttää siis olevan jo ihanan pitkällä, vaikka tällä viikolla ei aina ihan siltä vielä oo vielä vaikuttanutkaan.. Nämä toi kuitenkin mukavasti kevättä ja pääsiäistunnelmaa kotiin :)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kuva-arvoitus

Arvaa kuka?


No meidän Lottahan se siinä. Pitkät kintut vaan näky, kun neiti oli kauneusunillaan :)

Istutuspuuhia

Tänään kaivoin multapussit esiin ja pistin siemeniä itämään pientä parvekepuutarhaani varten :) Odotettavissa kesän mittaan on muun muassa paprikoita ja pensastomaatteja sekä yrttejä, kuten basilikaa ja ruohosipulia. Viime kesänä tomaatin taimet kylläkin suuttui jostain enkä loppujen lopuksi saanut yhtään tomaattia, mutta ehkä tänä vuonna vähän paremmalla menestyksellä! Luulen, että tomaateilla oli viime vuonna liian pieni ruukku..

Tomaatin, paprikan ja yrttien siemenet saavat itää pienissä ruukuissa

Jotta kaikkea ei tarvitse odottaa kesään asti, istutin myös kaupasta ostetun basilikan isompaan ruukkuun. Näin siitä on iloa pitkäksi aikaa, kunhan muistaa latvoa sitä säännöllisesti.

Laiton myös lehtisalaattia itämään ruukkuun. Saa nähdä tuleeko niistä mitään, sillä siemenpussi löytyi kaapin perukoilta ja pussin kylkeen printattu päiväys kertoi siementen nähneen jo parhaat päivänsä..

Salaattia ja basilikaa

Tarkoituksena oli pistää tänään myös herneenversoja kasvamaan, mutta unohdin tietty eilen laittaa herneet veteen yöksi.. Siispä laitoin herneet nyt vasta veteen ja istuttaminen jäi huomiseksi.

Herneet liotetaan yön yli 

Sain kerran lahjaksi tällaisen söpön Heart Garden -istutussetin. Laitoinpa senkin nyt samalla kasvuvalmiuteen :) Idea on mun mielestä aika kiva, pakkauksessa tulee mukana kaikki tarvittava: soraa astian pohjalle, multa ja timjamin siemenet. Itse pakkaus toimii istutusalustana ja laittamalla kannen päälle rasia muuttuu pieneksi kasvihuoneeksi, mikä luo ihanteelliset olosuhteet siemenille itää :)

Tässä tulee sydämellä kasvatettua timjamia!

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Iso turkki, pieni koira :)

Kevät on jo pitkällä ja niinpä eilen oli aika heittää talviturkki :) Jo melkein vuoden verran (11 kk) kasvanut paksu, takkuinen karvakerros sai siis lähteä. Ison turkin alta löytyikin pieni suloinen koiruus, pitkät hoikat kintut, siro kuono ja hassut korvat :) Tää muodonmuutos jaksaa hämmästyttää kerta toisensa jälkeen!

Ensin trimmattiin selkä, kyljet ja maha, lopuksi pää ja tassut

Turkin trimmaus oli hyvä tehdä just eilen, sillä tänään koko päivä oli varattu kevätsiivousta varten. Ei tarvinnu sitten siivouksen jälkeen alkaa levitellä karvoja ympäriinsä..

Lotan karvat otettiin tällä kertaa talteen. Ne menee kehräämöön ja niistä tehdään lankaa :) Saas nähä millasta tulee!

Ahvenfileet ja kukkakaaligratiini

Tänä viikonloppuna saatiin ihana yllätys - iso läjä vastapyydettyjä ahvenia valmiiksi fileroituina! Noh, eipä tarvinnut miettiä mitä herkkuja kokkailtiin lauantai-illan iloksi :) Mulle neuvottiin, että fileet kannattaa paistaa pannulla ja sitä ennen pyöräyttää ruisjauhoissa. Ruisjauhoja meidän kaapista ei kuitenkaan löytynyt, joten korvasin ne hienoksi murennetuilla hapankorpuilla ja vehnäjauhoilla ;) Murensinpa sekaan vielä muutaman kaappiin jääneen suolakeksinkin.. Tässä ohje sen mukaan miten ite tällä kertaa tein:

Pannulla paistetut ahvenfileet:
Ahvenfileitä
2 hapankorppua
n. 8 kpl Carr's Black Olive Nibbles keksejä
n. 1/2 dl vehnäjauhoja
voita

Murskaa hapankorput ja keksit hienoksi esimerkiksi morttelilla. Sekoita
murut ja vehnäjauhot keskenään lautasella. Kuumenna voi pannussa. Pyörittele ahvenfileet jauholautasella ja paista pannulla. Laita fileet paistamisen jälkeen talouspaperin päälle, paperin imee liian rasvan pois. Ripottele päälle hieman näppisuolaa, sitruunan mehua ja tilliä maun mukaan.

Ahvenfileet kuorrutettiin ja paistettiin pannulla

Pannulla paistettujen ahvenien seuraksi tehtiin kukkakaaligratiinia ja vihersalaattia. Kukkakaaligratiinin tein Kotiruoka-kirjasta löytyneen ohjeen mukaan. Toi kirja on yks mun suosikeista: mitä ikinä onkin tekemässä niin sieltä löytyy aina sopiva resepti! ..ja kaiken lisäksi kirja on vieläpä kivan näkönen ;)

Ahvenfileet saivat seurakseen kukkakaaligratiinia


Herkullinen ateria kruunasi ahkeran päivän - tänään oli nimittäin kevätsiivouspäivä!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Katkarapuwok pikalounaaksi

Viikonlopun lohen kanssa tehtyä nuudelilisäkettä jäi vähän yli, joten pyöräytin tähteistä itselleni lounaan. Tämän hyvin yksinkertaisen mutta herkullisen katkarapuwokin tekemiseen ei mennyt oikeesti kun muutama minuutti, todellista pikaruokaa siispä :)


Jä näin se tapahtui: 

Katkarapuwok (1:lle):
Nuudelilisäkettä täältä löytyvän ohjeen mukaan
n. 2 dl pakastekatkarapuja
1 rkl Wok’n Roll Original wok-kastiketta

Kuumenna nuudelit ja jäiset katkaravut kattilassa. Kun ravut ovat sulaneet, lisää wok-kastiketta ja sekoittele minuutin ajan. Leikkaa annoksen päälle kevätsipulia.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Kansikuvatyttö

Meidän neiti edusti rotujärjestönsä jäsenlehden uusimman numeron kannessa :) Ja vähän sisäsivuillakin..

Tukka silmillä kansikuvassakin :)



sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Terijakilohi ja nuudelilisäke

Tänä viikonloppuna meillä syötiin kalaa, tarkemmin sanottuna lohta. Tein lohen tällä kertaa itämaiseen tyyliin. Ihanan terijakilla maustetun lohen resepti löytyy isovanhempieni tekemästä Johdatus kiusaukseen: Viiden tähden kotikeittiö -kirjasta. Oon tehnyt tätä ennenkin (ja onnistunut joskus myös paremmin). Mutta ei tästä huono tullut nytkään..kuitenkin lohi saisi olla vielä tummempi pinnasta. Ite vähän oikasin tota tehdessä ja sen huomas lopputuloksesta: ihana hieman jopa karamellisoitunut pinta jäi uupumaan ;)

Terijakilohi (2:lle):
400 g lohifileetä
öljyä paistamiseen
4 rkl japanilaista soijaa
2 rkl valkoviiniä
1 rkl öljyä
1 tl sokeria


Sekoita marinadin ainekset keskenään ja anna lohen maustua puolisen tuntia. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista lohi molemmin puolin kohtalaisella lämmöllä. Lohen pinta saa tummua kunnolla, niissä saa olla lähes palaneita kohtia! Vähennä lämpöä ja sivele marinadia lohen pinnalle. Kun pinta kuivunut, sivele uudelleen. Toista tämä 2-3 kertaa.


Lohen kaveriksi tein nuudelilisäkkeeen, johon pistin mm. ituja ja kevätsipulia näin kevään (?) kunniaksi :)

Nuudelilisäke:
2:lle hengelle nuudelia (itse käytin porkkananuudelia)
1 iso tai 2 pientä salottisipulia
2 vartta kevätsipulia
2 dl Mungpavun ituja
1 rkl soijaa
öljyä 
maapähkinöitä

Keitä nuudelit väljässä vedessä (ei kuitenkaan ihan kypsäksi) ja kaada vesi pois. Lorauta vähän oljyä kuumalle wokpannulle ja wokkaa nuudeleita, pilkottuja sipuleita ja ituja muutaman minuutin ajan. Lisää lopuksi soija ja ripottele annosten päälle maapähkinöitä.

Porkkananuudelit maustettiin iduilla ja sipuleilla

Terijakilohi sai kaverikseen pähkinöillä kruunattua nuudelilisäkettä

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Työpäivän pieniä iloja

Nää nyt oli vaan pakko saada..eilen silmiin osui pieniä söpöjä muistilappuja! Uskon että näiden myötä mun työpäivistä tuli ainakin pikkusen ihanampia..onhan nää kuitenkin vähintään triplasti ihanampia kun ne perinteiset neonväriset PostIt-laput ;) Raaskiikohan näitä ees käyttää?

Söpöt muistilaput ihastuttaa nyt meidän kotikonttorin työpöydällä

torstai 10. maaliskuuta 2011

Oliivilla maustetut lihapullat

Tein tällä kertaa lihapullia tällasen jättisatsin, niin jää syötävää myös viikonlopuksi :) Sekaan heitin jääkaapista löytyneitä Kalamata-oliiveja ja meinasin lisätä aurinkokuivattua tomaattiakin, mutta jätin kuitenkin viimemetreillä laittamatta.

Lihapullat:
800 g jauhelihaa
1-2 sipulia
2 valosipulin kynttä
4 kananmunaa
1 dl korppujauhoja
1 pss ranskalaisen sipulikeiton aineksia
2 dl vettä
1 dl Kalamata-oliiveja
persiljaa
suolaa
mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. 
Silppua sipulit. Poista oliiveista kivet ja viipaloi oliivit. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Muotoile ruokalusikalla mieleisesi kokoisia ja mallisia pullia leivinpaperilla suojatulle uunipellille.
Paista uunissa 15-20 minuuttia.

Kalamata-oliivit tuo lihapulliin kivan lisän

Tämä on helppoa: kaikki ainekset vaan sekaisin...

Valmista!

Tän ohjeen mukaan lihapullia tulee 2 pellillistä, toinen valmistuu kätevästi ruokailun aikana :) Toki pyörykät voi pyöräyttää käsinkin, mutta ite suosin tota "lusikkamenetelmää" ainakin silloin, kun lihapullat tulee ihan vaan oman väen syötäväksi eikä mallin kanssa oo niin just. Eipähän kädet sotkeennu. 

Nämä lihapullat syötiin meillä kermaisen kastikkeen ja täysjyväspagetin kanssa, maistui kyllä!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Arjen luksusta

Oon alkanut hamstraamaan kotiin pieniä juttuja, jotka tekevät tavallisesta arjesta pikkuisen ihanampaa :) Tässä muutamia yksinkertaisia juttuja, jotka inspiroivat keittiössä. Tykkään :)

Kaari-paistinlasta

Desin mittakin voi näyttää kivalta :)

Hackmann Touch -maustemyllyt on paitsi kivat myös erittäin toimivat


tiistai 8. maaliskuuta 2011

Ruokatorstai - maaliskuu

Suunnitelmat muuttu, eikä tän kuun ruokatorstaita vietettykään sushin parissa (kuten aiemmin mainitsin) vaan libanonilaisessa Farougessa. Kerran aikasemmin olin käynyt tuolla ja kokemukset oli taas yhtä hyvät kuin viimeksi :)

Edellisellä kerralla kun en ottanut jälkkäriksi muuta kun teetä, tarjoilija toi mulle lohdutukseksi ihanan suklaatryffelin söpöllä hopeisella minitarjottimella.. :) Tällä kertaa kun jätin alkupalan väliin niin jo taas keittiöstä kiikutettiin kupillinen oliiveja! Palvelu on iloista ja tosi hyvää, ja niin on ruokakin. Ite söin Shis Tawukin, eli kardemummalla ja timjamilla marinoitua kanaa vartaassa riisin ja aiolin kera.

Tätä ravintolaa on siis helppo suositella kaikille! Jos jotain kritiikkiä yrittää keksiä niin hintataso on aika korkea.. ja jos ei tykkää valkosipulista niin sitten ei kannata tonne mennä!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kevättä ilmassa

Lämpimämpiä päiviä odotellessa on ihana tuoda kevään merkkejä kotiin. Äiti oli hankkinut mulle ylläriksi ihania vaaleanpunaisia tulppaaneja..kyllä se kevät on tuloillaan :)




Kimppu toi kevään olohuoneeseen,
seinällä muistoja viime kesästä

Yksi katkennut tulppaani pääsi juomalasiin :)

torstai 3. maaliskuuta 2011

Mansikka-valkosuklaa muffinssit

Viikonloppuna herkuteltiin..täytyy sanoa, että näistä tuli superhyviä!
Tein muffinsseja, jotka maustoin pakastimesta löytyneillä mansikoilla ja valkosuklaalla. Tässä muffinssitaikinan resepti, taikinan sekaan voi laittaa mitä ikinä mieleen tulee :) Ite laitoin tällä kertaa siis pari desiä pakastemansikoita murskattuna ja noin 100 g Pandan Valloittava Valkoinen -suklaata isona rouheena.

Muffinssit:
2 dl sokeria
200 g voita
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele taikinan joukkoon. Lisää mieleisesi lisukkeet varovasti sekoittaen ja jaa taikina muffinssivuokiin.
Paista 210 asteessa 10-15 minuuttia.
Helppoa ja hyvää :P

Taikinaan lisättiin mansikkasosetta ja valkosuklaata

Ennen uunia...

...ja uunin jälkeen

Valmista!

Nää mun muffinssit ei tällä kertaa saanu mitään hienoja koristeluja, kun tuli ihan vaan omaan käyttöön...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...