torstai 29. joulukuuta 2011

Kynttilöitä jämistä

Olen jo jonkin aikaa kerännyt kaikki kynttilänjämät talteen ja eilen siskon kanssa sulatettiin massat ja tehtiin niistä uusia kynttilöitä. Aika komeita tuli!

Kynttilöiden jämäpaloista syntyi kookkaita kynttilöitä

Kynttilät tehtiin valamalla sula massa tyhjiin mehu- ja glögipurkkeihin sekä yhteen lasimaljakkoon. Sulatus tehtiin muutamassa erässä, jolloin saatiin kivasti eri värisiä massoja. Punaisia ja valkoisia yhteen, vihreitä yhteen ja harmaita jämäpaloja yhteen purkkiin. 

Tässä ohje, jos joku muukin innostuu samaan hommaan :)

Tarvikkeet:
kynttilän jämiä
kattilalämpömittari
(esim. kinkkumittari sopii hyvin)
siivilä
tyhjiä purkkeja muoteiksi
(kynttilät voi valaa halutessa myös astioihin)
paksuhkoa sydänlankaa
 grillitikkuja tai muita pitkiä tikkuja
(neula ja teippiä)

1. Valmistele muotit kiinnittämällä sydänlanka niiden pohjalle. Jos käytät kertakäyttöisiä purkkeja (esim. mehutölkkejä), voit tehdä purkin pohjaan neulalla reiän ja vetää langan pohjan läpi ja teipata sen tölkin pohjaan. Pingota sydänlangat suoriksi muottien päälle asetettavien tikkujen avulla. 

2. Sulata kynttilän jämät kattilassa lieden keskilämmöllä. Tarkkaile lämpötilaa mittarin avulla äläkä anna massan kuumentua yli 90 asteeseen, jottei massa syty palamaan!

3. Kun massa on täysin sulanut, kaada se siivilän läpi muotteihin. Näin saat vanhat sydänlangat ja muut mahdolliset roskat pois massasta.  

4. Anna massan jähmettyä reilun puolen tunnin ajan. Massa kutistuu jäähtyessään ja pintaan muodostuu syvä kuoppa. Täytä kuoppa sulalla massalla. Voit toistaa tämän vaiheen parikin kertaa, mikäli haluat kynttilöille oikein tasaisen pinnan. 

5. Anna kynttilöiden jähmettyä yön yli ja revi muotit irti kynttilöistä. Leikkaa vielä sydänlangat sopivan mittaisiksi ja ihastele lopputulosta :)

Kinkkumittari on tarpeen, ettei massa pääse kuumenemaan liikaa

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Joulun tunnelmia

Joulun herkkuja

Joulukattauksessa oli kullan hohtoa

Koiratkin nautti joutenolosta - ja pakettien avaamisesta :)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Katkarapupitsa

Katkarapu on ollut kautta aikain kaikista pitsatäytteistä ehdoton suosikkini. Pienenä tyttönä lempipitsassani oli täytteenä vähän tomaattikastiketta ja juustoa sekä runsaasti katkarapua ja valkosipulia. Ei siis yhtään mitään muuta. Ja pakko on myöntää, että edelleen se on kaikessa yksinkertaisuudessaan mielestäni paras pitsa.

Kuitenkin vaihtelun vuoksi pitäähän välillä jotain muitakin täytteitä pitsan päälle laittaa. Tässä pitsassa on sipulia, paprikaa, kapriksia ja tietty niitä katkarapuja ja valkosipulia. Hyvää oli näinkin, mutta ehkä ensi kerralla ladon taas pitsani päälle pelkkiä katkarapuja valkosipulin kera :)

Rucola tai muut pienet vihreät lehdet maistuu hyvin pitsan päällä

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Italian makuja jauhelihakeitossa

Ryhdyin heti aamupäivästä kokkaushommiin. Päätin helpottaa ensi viikon arkea ja tehdä ison kattilallisen keittoa, josta riittää useammaksikin päiväksi. Olin ostanut kaupasta ainekset ihan perinteistä jauhelihakeittoa varten, mutta keittoa tehdessä keksinkin tuunata sitä kaapista löytyneellä tomaattimurskalla ja pestolla.

Pestonokare antaa hyvää makua keittoon

Suurin piirtein tällä ohjeella keitto lopulta syntyi:

Pestoinen jauhelihakeitto
8 perunaa
3 porkkanaa
1/2 punainen paprika
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
400 g jauhelihaa
reilu litra vettä
2 annosta Fond Du Chef Beef -naudanlihafondia
2 pss pakastemaissia
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
3-4 rkl pestoa
mustapippuria

Paloittele kuoritut perunat, porkkanat, paprika ja sipulit. Kuumenna öljy isossa kattilassa. Ruskista jauheliha ja lisää sipulit ja paprika. Anna kypsyä muutama minuutti. Lisää kattilaan vesi ja fondi. Kun vesi kiehahtaa lisää perunat ja porkkanat. Anna kiehua viitisen minuuttia. Lisää sen jälkeen loput ainekset ja keitä kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Lisää vettä tarvittaessa. Tarjottaessa lisää annoksiin vielä nokare pestoa.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Lounas Fontanassa

Olin tänään työreissulla Turussa. Tunnelmallinen Fontana Cafe tarjosi maukkaan (ja täyttävän!) lounaan. Tänne on mentävä toistekin :)


Herkkulounas Fontanassa (lähde

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Ensimmäinen adventti

Ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi koti koristautui punaisin kynttilöin. Iltapalaksi glögin kanssa tein kylmäsavuporopatongit. Nyt vatsa täynnä eikä kiire mihinkään. Mukavan rauhallinen koti-ilta...

Ensimmäinen adventtikynttilä syttyi

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kuusikortteja

Tänään olen askarrellut joulukortteja! Maalailin viikonloppuna ajankuluksi pikkusia kuusia, siis ilman mitään erityisempää päämäärää. Nyt kuuset kuitenkin päätyivät joulukortteihin, eli ei siis mennytkään ihan hukkaan viikonlopun maalailut :)

Joulukortit valmistuivat tänään

maanantai 21. marraskuuta 2011

Ensilumi

...tuli eteiseen. Tarkemmin sanoen eteisen peiliin, johon kiinnitin virkattuja hiutaleita. Tulispa jo ihan oikeetakin lunta!

Hiutaleet toi talven eteiseen

Vauhdilla lähestyvä joulu alkaa jo näkyä siellä täällä. Pian saa avata ekat luukut joulukalentereista :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ravintolapäivä

Eilen oli taas Ravintolapäivä. Käytiin hakemassa Perkkaalta meksikolaista. Maistui hyvin juhlimisen jälkeen :)

Ravintolapäivää vietettiin jo kolmatta kertaa

Perjantaina nimittäin juhlittiin mieheni synttäreitä. Paikalle saapui iso joukko ystäviä ja sisaruksia. Tarjolla oli muun muassa jättimäinen synttärikakku! Tästä kiitos äidille, joka oli isona apuna :)

Kakussa oli kesän makuja :)

maanantai 24. lokakuuta 2011

Uunipottu ja lohitöhnä

Liemessä-ruokablogi muistutti minua uuniperunasta. Onneksi, sillä tämä arkiherkku oli unohtunut multa täysin jo vuosiksi. Heti seuraavalla kauppareissulla mukaan tarttui muutama Rosamunda, joiden kanssa tein savulohitäytettä.

Kuuma peruna ja kylmä lohitäyte

Nopea lohitäyte uuniperunalle
n. 80 g lämminsavulohta
1/2 punainen paprika
reilu 1/2 prk Créme Bonjour Cuisine Valkosipuli & Yrtit
tuoretta persiljaa
mustapippuria

Pilko lohi, kuutioi paprika pieneksi ja silppua pieni nippu persiljaa. Sekoita ainekset Creme Bonjour kastikeen sekaan ja mausta mustapippurilla. Tarjoile kuuman uuniperunan kanssa. 

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Oyster sauce rice

Olen aina tykännyt valtavasti riisistä! Aasiassa reissatessa ihastelen aina erilaisia maukkaita riisiruokia, kuten malesialainen nasi goreng tai korealainen bibimbab. Jostain syystä Suomessa ei mistään saa niin hyvää riisiä kuin Aasian maissa. Harmi. Mistäköhän se johtuu? Valmistustavasta vai raaka-aineista? Onko riisi siellä jotain täysin eri lajiketta mitä meiltä ei saa tai jotenkin tuoreempaa ja siksi itsessään jo paremman makuista?

Kotikokkailua varten ostin joltain Aasian matkalta pienen Asian Rice Dishes -kirjan. Kokeilin siitä osterikastikkeella maustetun riisin reseptiä ja se toimi oikein hyvin kalan lisukkeena. Alkuperäisessä ohjeessa tähän lisättiin vielä katkarapuja. Nyt kuitenkaan en halunnut riisin olevan liian ruokaisa, joten jätin katkikset pois.

Oyster sauce rice (2:lle)
2 rkl öljyä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
5 cm pala punaista chiliä
2 rkl osterikasstiketta
1 dl mungpavun ituja
150 g kiinankaalia
1/2 porkkana
300 g keitettyä riisiä
1/2 tl valkopippuria

Keitä ensin riisi. Silppua sipulit ja viipaloi chili ohuiksi renkaiksi. Silppua kiinankaali ja pilko porkkana mahdollisimman ohuiksi tikuiksi. Kuumenna öljy wokkipannussa ja kuullota silputtu sipuli ja valkosipuli. Lisää chili ja osterikastike, kääntele pannussa kunnes chili hieman pehmennyt. Lisää joukkoon kaali, idut  ja porkkanat. Kypsennä samalla käännellen parin minuutin ajan. Lisää lopuksi samalla sekoittaen keitetty riisi ja mausta valkopippurilla. 

Joukkoon voi lisätä myös esimerkiksi katkarapuja tai kanaa

torstai 20. lokakuuta 2011

Sydänpulla

Siskon kanssa päätettiin pitkästä aikaa leipoa jotain yhdessä. Tehtiin iso pullataikina. Sillä aikaa kun taikina kohosi, pelattiin kierros yhtä lautapeliä. Sisko vei voiton. Taikinasta syntyi voisilmällä varustettujen pikkupullien lisäksi letitetty sydän, joka päätyi pakastimeen vierasvaraksi :)

Pitko taipui sydämeksi

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Eat&Joy

Uudistetun Kluuvi Galleryn alakerrassa avattiin lauantaina mahtava Eat&Joy Maatilatorin kauppahalli. Pitihän siellä heti käydä. Paikka oli avajaispäivänä tupaten täynnä, mutta kivalta kuitenkin vaikutti :) Harmi ettei ollut kameraa mukana, ois ollu kiva napsia muutama kuva ihanan multaisista porkkanoista ja kauniin vihreistä pinaatin lehdistä. Alla kuitenkin pari onnetonta ja kamalan sävyistä kännykällä otettua kuvaa maatilatorin hämyisestä juureskellarista...

Nämä luomuherkut näytti livenä paljon paremmilta!

Pitkistä kassajonoista huolimatta mukaan tarttui muutama juttu, kuten luomumarjajauheita aamujugurttia maustamaan. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa uuteen kauppahalliin jos lähiruoka ja luomutuotteet on yhtään lähellä sydäntä!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Viikonlopun hommia

Viikonloppu kului lähinnä siivoillessa ja shoppaillessa. Siivouspäivän päätteksi on aina ihana vaihtaa puhtaat lakanat. Nyt kaapissa odotti upouudet pussilakanat, jotka ostin Ikeasta. En voinut vastustaa, nää oli musta niin kauniit eikä todella ainakaan hinnalla pilattu!

Siivottu koti ja pedattu peti

Viikonlopun ohjelmaan kuului myös meidän Lotta-koiran trimmaus. Nyt meillä on taas pieni, lähes karvaton koira, jolla näkyy poikkeuksellisesti silmätkin :) Samaan kuvaan Lotan kanssa pääsi myös yksi mun lukuisista tänä syksynä alottamista käsitöistä, palmikoin koristettu tuubihuivi. Se on kohta jo valmis ja olin ajatellut tehä sen loppuun tänään, mutta lanka ei ihan riittänyt. Täytyy heti huomenna käydä hakemassa lisää, että saan huivin pian käyttöön :)

Trimmattu Lotta ja keskeneräinen tuubihuivi

perjantai 7. lokakuuta 2011

Työhuoneen tuunaus

Työhuone kokee lähiaikoina pienen faceliftin. Kaikki sai alkunsa siitä, että tarvitsemme uuden työtuolin. Samalla aloin ideoida myös kaikkea muuta uutta työhuoneeseen :) Valtaosa kollaasissa olevista jutuista meiltä jo löytyykin (lamppu ja pöytä Ikeasta sekä näppäintyynyt Sokokselta), mutta samaa mustavalkoista linjaa ajattelin jatkaa hankkimalla ainakin kivan Ikean Stockholm-sarjan raitamaton ja saman sarjan tyynyn. Lisäksi seinälle suunnittelin Therese Sennerholtin mustavalkoisia kortteja. Niitä voisi joko kehystää tai ripustaa pyykkipojilla jonkinlaiseen naruun tai vaijeriin työpöydän yläpuolelle.

Mustaa ja valkoista (kuvat valmistajan)

Työhuoneen seinissä on tällä hetkellä tapetit, mutta haluaisin ehkä maalata ne valkoisiksi..tätä täytyy kuitekin vielä miettiä. Työhuoneessa on myös vuodesohva, josta olisin valmis luopumaan. Sen tilalle nojatuoli ja vuoderahi olis kivemmat :) 

Kirjahylly on hieman haasteellinen. Kirjahyllyä ehdottomasti tarvitaan ja periaatteessa tykkään tällä hetkellä työhuoneessa olevasta hyllystä, mutta se on jäänyt jo aikapäiviä sitten pieneksi. Kirjoja kun tuppaa koko ajan kertyä lisää! En vaan mistään meinaa löytää mieleistäni uutta hyllyä, joka olisi riittävän tilava, muttei kuitenkaan liian iso...

Sitten siihen työtuoliin, josta siis kaikki sai alkunsa. Työtuoliksi meille tulee Variér Variable Balans. Tätä oon suunnitellut jo pitkään ja töissä olen kyseisen tuolin hyväksi kokenut. Kiva vähän erilainen vaihtoehto. Ja ergonominen, mikä on tärkeää, sillä kotonakin tulee istuttua aika paljon koneen ääressä. Toisinaan työn parissa, toisinaan muuten vaan. Nyt se sitten on tilattu valkoisella rungolla ja turkoosilla kankaalla, kiva piristys muuten mustavalkoiseen kotikonttoriin :)

Variér Variable Balans (kuva valmistajan)

torstai 6. lokakuuta 2011

Teeleipiä

Raahauduin sohvalta keittämään iltateetä, mutta samalla syntyikin muutama teeleipä :)

Teetä ja leipää

Teeleivät (2 kpl) 
2 dl grahamjauhoja 
2 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
1 tl sokeria 
1/2 tl suolaa 
2 dl maitoa 
2-3 rkl öljyä 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja öljy. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, älä vaivaa. Muotoile pellille leivinpaperin päälle kaksi pyöreää, noin sentin paksuista leipää. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Haaste

Sain tämän haasteen ihanalta Hennalta, jolla on koti asemalla. Koitin vastata näihin pahoihin kysymyksiin niin hyvin kuin osasin :)

1. Käsityö, josta olet ylpein ja jota arvostat eniten.
Liitä mukaan kuva.

Aika paha kysymys. Se voisi olla tämä kastemekko, jonka olen tehnyt koulussa arviolta 14-vuotiaana. Muistan niin tarkkaan vieläkin kun sitä väkersin :) Varsinkin noita helmaa koristavia kukkakirjailuja (jotka ei kylläkään kovin hyvin näy kuvassa). Kuvat muutenkin tosi huonoja..ja mekko ihan kurtussa :/

Yläasteen taidonnäyte

2. Mikä on kaunein rakennus, jonka olet nähnyt.
Liitä mukaan kuva.

Nyt lyö ihan tyhjää. Jäin selaamaan kaikkia matkakuvia vuosien varrelta, mutta kun valinnanvaikeus iski, päätin rajata valinnan kotimaahan.

Helsingin Tuomiokirkko

3. Mikä laulu koskettaa sinua syvästi. Liitä linkki tai sanoitus.
Anna Erikssonin kappaleeseen Sitäkö tää on liittyy monta rakasta muistoa:

Tyttö katsoo peiliin vielä uudelleen
viimeistelee meikin on ilta kymmenen 
miettii on hän kaunis kauniimpi kuin aiemmin 
ja vaatteet häntä pukee nykyään vain paremmin 

Tyttö harjaa hiukset katsoo kelloaan 
pyykkikoneen vaatteet ehtii ripustaa ja 
hyräilee hän ääneen laulun omatekoisen 
sen aiheena on rakkaus ja kuka keksi sen 

Sitäkö tää on onko tää sitä mistä monet kertoneet on 
sitäkö tää on onko tää sitä mistä haaveillut hän on 
sitäkö tää on kun rakastuu ja haaveet toteutuu 
taskussa kirje josta tunteet paljastuu 
...

4. Minkä asian koet arjessasi raskaaksi?
Vapaa-ajan ja työelämän yhteensovittaminen on toisinaan haastavaa. Vuorokaudessa tuntuu olevan liian vähän tunteja kun ei ehdi tehä kaikkea mitä haluaisi! Siis kiire. Kiire tuntuu toisinaan raskaalta.

5. Mistä asioista nautit erityisesti arjessasi?
Kodista, koirasta ja kokkauksesta (Siis täh? Hah, mitä mä kirjotinkaan?! Siis heitin tohon vaan mitä ensimäisenä tuli mieleen kun ajattelin asioita, joista arjessa erityisesti pidän. En siis ajatellu tätä mitenkään blogin nimen kautta ja tajusin yhteyden vasta kun olin kirjottanut! Ilmeisesti siis kirjottelen tähän blogiin niistä asioista, mistä arjessa nautin!)

En nyt laita tätä haastetta eteenpäin kenellekään tietylle. Mutta ota haaste vastaan, jos haluat!

perjantai 30. syyskuuta 2011

Matkamuistoja

Kauniin, aurinkoisen syyspäivän kunniaksi vähän tunnelmakuvia keväisestä Roomasta :)

Fontana di Trevin suihkulähde

Pulu ja pyykit

Kaupungin tunnelmaa

Pulut ja Pantheon

torstai 22. syyskuuta 2011

Jotain keltaista

Kaipasin sateiseen syksyyn jotain piristävää. Piipahdin kukka- ja kangaskaupassa töistä tullessani ja nyt eteisen pöydällä ilahduttaa raikkaan keltainen tulilatva. Kangaskaupasta tarttui mukaan myös jotain keltaista olohuoneeseen. 

Eteisen syksy vaihtui kevääseen 

Kankaista syntyy jotain olohuoneeseen, tyynyjä luulisin

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Hoisin ja chililohi

Olen rakastunut hoisinkastikkeeseen! Se on meidän keittiön yksi vakiomauste, me kun tykätään kaikesta itämaisesta. Hoisinkastiketta
käytettiin tämän lohen marinadissa ja hyvin sopi siihenkin :) Chililohen resepti löytyi Sara La Fountainin värikkäästä kirjasta Passion for Food ja oli ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Tässä resepti hieman muunneltuna. Alkuperäisessä oli persiljan sijaan korianteria, mulla se unohtu kauppalistalta :/

Chili-lohi (4:lle) 
1 kg lohta 
4 rkl hoisinkastiketta 
1 rkl soijakastiketta 
2 tl inkivääriä 
1,5 rkl sweet chili -kastiketta 
2 rkl misotahnaa 
1/2 punainen chili 
persiljaa 
kevätsipulia 

Sekoita maustekastikkeen ainekset keskenään ja valele lohen pinta sillä. Laita lohi uuniin 170 asteeseen 20 minuutiksi tai kunnes kala on kypsä. Pilko puolikas chili renkaiksi ja poista siemenet. Silppua sipuli ja persilja ja ripottele ne chilin kanssa lohen päälle ennen tarjoilua riisin kanssa.

Chililohi á la Sara ja á la Liinu

tiistai 20. syyskuuta 2011

Ruokatorstai - syyskuu

Terveasaaren Savu oli syyskuun ruokatorstain kohteena. Tästä ravintolasta jäi todella hyvät fiilikset, paikka oli kiva, tunnelma ja palvelu parasta ja ruoka onnistunutta :) Täällä täytyy piipahtaa toistekin.

Erityisesti kolmen ruokalajin illallisesta mieleen jäi letut, nam! Siis ne oli niiiin hyviä! Meillä kotona tehdään (ja syödään) aika paljon lettuja, mutta nää voitti ainakin mun mielestä ne kotitekoisetkin. Savun lettumestarin letut tarjottiin wanhan ajan vaniljajäätelön, raparperihillon, paahdettujen kinuskipähkinöiden, terva-omenahillokkeen, mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Itse letut oli just sopivan rapeareunaisia ja tunnelmaan sopivaa makua toi lettujen päälle ohuena nauhana lisätty tervasiirappi. Näitä olisin voinut syödä loputtomasti ;)

Savuun kannattaa tutustua vaikka ihan vaan lettujen takia :)

Aika hassua muuten, etten ole vielä aiemmin kertaakaan kirjoittanut tänne letuista. Niitä kun tosiaan tehdään meillä niin usein. Viimeksi eilen. Täytyypä korjata tilanne lähiaikoina :)

torstai 15. syyskuuta 2011

Kanafileet uunissa

Uunissa valmistuu vaivatta hyvää arkiruokaa. Nämä broilerin rintafileet sai kaverikseen mitä kaapista sattui löytymään. Ihan maukasta tästä tuli, toimi hyvin sekä pastan että riisin kanssa.

Kanafileet uunissa:
6 hunajamarinoitua broilerin rintafilettä
2 pientä punasipulia
1/2 punainen paprika
muutama aurinkokuivattu tomaatti
mango curry -mausteseosta
mustapippuria
1,5 dl ruokakermaa
1 dl emmentaljuustoraastetta

Asettele kanafileet uuninkestävän vuoan pohjalle. Laita päälle lohkotut punasipulit, viipaloitu paprika ja pieneksi pilkotut aurinkokuivatut tomaatit.
Lisää joukkoon muutamia marinoituja valkosipulin kynsiä. Jauha myllystä mustapippuria ja ripottele mango curry -maustetta maun mukaan. Lorauta päälle kerma ja lopuksi pinnalle juustoraaste. Kypsennä 200 asteessa 30-40 minuuttia.

Ennen ja jälkeen uunin

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Saksiniekkoja

Ravut kuuluu syksyyn. Jo lähes perinteeksi muodostuneita parujuhlia vietettiin ystäväporukalla pari viikkoa sitten :) Ravut pyydettiin ja keitettiin jo edellisenä päivänä (ei siis mitään pakasterapuja vaan ihan järvestä merralla napattuja). Rapujen kanssa oli tietysti paahtoleivät, tillit, sitruunat ja muut systeemit. Lisäksi tarjosin salaattia, jossa kivaa makua toi avokado ja hunajameloni sekä rapujen kanssa hyvin sopiva sitruunainen, öljypohjainen kastike.

Rapujuhlan antimia

Syömisen ohessa innostuttiin lurauttamaan muutama juomalaulukin :) Silloin oli ehkä syksyn kaunein ja lämpimin ilta.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Jamie Oliverin sienipasta

Tämä on ollut jo muutaman vuoden mun syksyinen suosikkipasta. Jamie Oliverin käsialaa oleva resepti on alun perin äitini bongaama, muistaakseni jostain ruokaohjelmasta :)

Herkkupasta herkkukantarelleista

Metsäsienipasta (4:lle)

300 g metsäsieniä
3 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi hyvin hienonnettuna
1-2 pientä punaista chiliä hyvin hienonnettuna
suolaa
mustapippuria
1/2 sitruunan mehu
500 g tagliatellepastaa
kourallinen raastettua parmesania
kourallinen tuoretta persiljaa karkeana silppuna
50 g suolatonta voita

Puhdista sienet ja murra ne palasiksi. Kaada öljy hyvin kuumaan pannuun ja lisää sienet öljyyn. Paista ne nopeasti kerran pari käännellen ja lisää sen jälkeen valkosipuli, chili ja suolaa (mausta vain kevyesti). Paista sieniä vielä 4-5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Käännä lämpö pois ja purista sienien päälle sitruunamehu. Sekoita ja mausta vielä suolalla ja pippurilla. Keitä pasta (al dente) ja valuta hyvin. Kumoa pasta sienien joukkoon ja ripottele pinnalle parmesani, persilja ja voi. Sekoita, jotta sienien maut imeytyvät myös pastaan. Kumoa pasta tarjoilukulhoon ja kaavi mukaan pienet sienenpalat pannusta. Ripottele pinnalle vielä hieman persiljaa ja parmesania.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Ruokatorstai - elokuu

Huih, nyt mennään jo syyskuussa...mihin tää kesä oikein hurahti? Nyt kun tämän kuun ruokatorstaikin jo lähestyy on kai viimein aika kertoa elokuisesta ravintolavisiitistä ;)

Tunnelmallinen ravintola Alia (lähde)

Elokuun ruokatorstaita vietettiin kesäisissä merkeissä kauniin ravintola Alian terassilla Mustikkamaalla. Paikka oli minulle täysin uusi tuttavuus, en ollut kuullutkaan kyseisen ravintolan olemassa olosta aiemmin. Ensivaikutelma ravintolasta oli tosi kiva; tunnelma oli viihtyisä ja paikka kaunis :) Alkupala vei kielen mennessään ja ehkä osittain siksi odotukset pääruoan osalta olivat korkealla.

Pääruoaksi valitsin siikaa, joka ikävä kyllä osoittautui suureksi pettymykseksi :( En lähde annosta tässä sen enempää analysoimaan, mutta kokonaisuudessaan siiasta ja kantarellimunakkaasta koostuva annos oli vetinen ja mauton. Voih, kävi ihan sääliksi sekä siikaa että ihania kantarelleja kun mietti mitä kaikkia herkkuja niistä olisi voinut saada aikaan!

Lötkö siika ei ollut ihan mun makuun... (lähde)

Kuitenkin muun pöytäseurueen annokset olivat paremman oloisia. Iski kyllä tosi paha annoskateus :) Lohdutukseksi sain onneksi muutamaa päivää myöhemmin ravintola Hvitträskissä herkullisen siika-annoksen, jota ehdin jo täälläkin hehkuttaa!

tiistai 23. elokuuta 2011

Kesän salaatteja

Salaatti on kesän ykkösruoka. Ah, näitä tulee taas talvella kaipaamaan... :)

Kanasalaattia pestokastikkeella ja bruchetta

Vihreä kanasalaatti:
2 broilerin rintafileetä
erilaisia vihreitä salaatteja
punasipulia renkaina
kurkkua suikaleina
fetakuutioita
basilikaa
kurpitsansiemeniä

Pestokastike:
vihreää pestoa
oliiviöljyä
sitruunamehua

Vihreä kanasalaatti

Salaatti Veikkolan kotijuustosta:
kiinankaalia
keitettyä kukkakaalia
purjosipulia
marinoituja valkosipulinkynsiä
Veikkolan kotijuustoa
mustapippuria
oliiviöljyä

Kotijuustosalaatti

Parsasalaatti:
vihreää parsaa
lehtisalaattia
pinaattia
kirsikkatomaatteja
fetajuustoa
kevätsipulia
mustapippuria
oliiviöljyä
mansikkabalsamicoa

Parsasalaatti

maanantai 22. elokuuta 2011

Lauantain menu

Lauantaina pari ystävää oli käymässä ja tehtiin porukalla ruokaa. Menu koostui kauden herkuista; kantarelleista ja marjoista. 

Sienistä tehtiin yksi iso piirakka käyttäen Mausteinen Manteli -blogista löytynyttä kantarelliquichen ohjetta. Tämä onnistuikin erinomaisen hyvin ja mieleen tuli heti myös muutamia muita variaatioita, joita täytyy tässä joku kerta kokeilla! Ensi kerralla taidan laittaa myös hieman enemmän sieniä. Oli nytkin hyvä, mutta ei haittaisi vaikka kantarelli maistuisi vielä vähän voimakkaammin :) Piirakan seuraksi tehtiin ihan vaan vihersalaattia, jonka päälle paahdettiin pinjansiemeniä. Alkupalaksi tehtiin ex tempore pieniä ruisleipäpalasia, joiden päälle oliivitahnaa ja perjantain burgereista yli jäänyttä tsatsikia.

Herkullinen kantarelliquiche

Lauantai-illan menu

Jälkiruoaksi valitsimme kunigatartartaletit, joka olikin sitten aikamoinen fiasko. Ensinnäkin lähes kaikki marjat oli kaupasta loppu, joten jouduimme tyytymään tylsästi mustikoihin ja mansikoihin. Toiseksi en omista tartalettivuokia, joten teimme tästäkin yhden ison piiraan. Kolmanneksi päätimme sivuuttaa reseptissä kohdan "Siirrä kerma-suklaaseos vetäytymään kylmään seuraavaan päivään asti". 

Saimme kyllä jäähdytettyä kerma-valkosuklaaseoksen, mutta ilmeisesti vuorokausi jääkaapissa on jotenkin oleellinen seoksen vaahtoutumisen kannalta. Seos ei nimittäin vaahtoutunut lainkaan ja niinpä me söimme piirakkapohjaa ja marjoja valkosuklaakastikkeella... Jätin osan seoksesta jääkaappiin ja kokeilin vaahdottamista seuraavana päivänä uudelleen. Ja kyllä, se toimi! Jos joku tietää, kuulisin mielellään mitä ihmettä seokselle tapahtuu jääkaapissa vuorokauden aikana? :)

Epäonnistunut yritys

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Lohihamppari

Perjantaina työviikon päätteeksi teki mieli jotain hyvää. Mieheni toivoi kalaa, mutta itse himoitsin jotain syntisempää. Niinpä kompromissina teimme kalahampurilaisia :)

Perjantai-illan eväät

Lohihampurilaiset (2 kpl):
2 sämpylää
200 g kirjolohifileetä
sinappia
suolakurkkua
salaattia
tomaattia
tsatsikia
cheddarjuustoa
suolaa
pippuria
sitruunan mehua

Mausta lohi suolalla ja pippurilla (itse käytin alla olevassa kuvassa näkyvää Orange pepper -sekoitusta). Paista nahaton lohifile molemmin puolin ja purista päälle sitruunamenua. Paahda sämpylät pannulla tai leivänpaahtimessa ja kokoa täytteet mielesi mukaan sämpylän väliin.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Laiskottaa

...mutta ajattelin pian ryhdistäytyä! Tämä blogi on ollut yhtä rennoissa ja huolettomissa kesätunnelmissa kuin minäkin, mutta nyt kun lomat on vietetty, ajattelin taas aktivoitua tälläkin saralla.

Kesän aikana tuli kokkailtua ja herkuteltua oikein kunnolla ja kamera on täynnä kuvia, mitä olen kuvannut blogikirjoituksia varten..nyt niitä täytyy alkaa jo kiireesti julkaisemaan täälläkin, sillä enpä viitsi kesäherkuista ihan joulun allakaan enää kirjotella ;)

Nyt ensiksi kuitenkin kurkistus vuoden takaisiin muistoihin. Ensimmäistä hääpäivää vietettiin tässä elokuussa :) Vuosi sitten juhlittiin ja jammailtiin, oli ihanat juhlat, joista jäi monta rakasta muistoa!

DJ soitti ja ja tanssilattia oli viritetty ulos

Juhlissa suuressa roolissa oli tietysti myös ruoka. Ravintola Hvitträskin pöytä notkui herkkuja! Tänä vuonna käytiin hääpäivää juhlistamassa kahden kesken samaisessa paikassa ja jälleen ruoka sai täyden kympin, suosittelen (erityisesti siikaa)!

Pöytä notkui juhlaherkkuja
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...