lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kievin kana

Tänään meillä syötiin Kievin kanaa (oikeammin kai Kiovan kana). Tuttu ruoka opiskeluajoilta, aina käytiin innolla syömässä jos koulun ruokalassa oli tätä tarjolla :) Kuitenkaan koskaan aiemmin en ollut itse tehnyt Kievin kanaa, mutta kun uusinta Me-lehteä selatessa tuli resepti vastaan niin pitihän sitä kokeilla. 

Valkosipulinen täyte ja panerointi kuuluu Kievin kanaan

Kievin kana (4 kpl)
4 kpl ohuita broilerin rintaleikkeitä
50 g voita
3 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta persiljaa silputtuna
8 valkopippuria rouhittuna
1 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 kananmuna
1 dl korppujauhoja
öljyä ja voita paistamiseen

Täytteet pysyi kivasti kanaleikkeiden sisällä

Nuiji broilerileikkeet ohuiksi tuorekelmun välissä. Sekoita murskattu valkosipuli ja silputtu persilja pehmeän voin joukkoon. Siirrä maustevoi jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään. Sekoita vehnäjauhot, suola ja pippuri lautasella. Riko toiselle lautaselle kananmuna ja vispaa rakenne rikki. Laita korppujauhot kolmannelle lautaselle. Annostele maustevoi kanaleikkeiden keskelle ja taita leikkeet kahtia siten, että voi piiloutuu kunnolla. Kuumenna öljy ja voinokare paistinpannulla. Pyörittele kanat ensin vehnäjauhoseoksessa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista leikkeiden pinta keskilämmöllä kauniin ruskeiksi. Siirrä leikkeet uunivuokaan ja kypsennä vielä uunissa 175 asteessa 5-10 minuuttia.
 
Rapsakan kuoren alta löytyy herkullinen täyte

Kyllä kannatti kokeilla. Näistä tuli just sopivan rapeapintaisia ja täyte oli herkullisen valkosipulinen. Kanaleikkeiden kanssa tein yrttiperunoita. Maistuivat nekin :)

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Keskeneräinen

Viimeksi mainitsin virkatusta korista, jota aloin tekemään tällä viikolla. Työ on edennyt hieman hitaasti... Ensin virkkuukoukku napsahti poikki ja kun olin saanut hankittua uuden koukun, kude alkoi loppua kesken. Viikonloppuna täytyy siis lähteä hakemaan lisää kudetta, jotta saan jatkettua hommaa ja korin joskus valmiiksi.

Kori hiljalleen valmistumassa

En ollut lainkaan varautunut näin suureen menekkiin kuteen suhteen, sillä alunperin tarkoitus oli tehdä selvästi pienempi kori. Pohjaa virkatessa kuitenkin innostus iski: vielä pari kierrosta, ja vielä pari. Ja niin tästä tulikin paljon suunniltetua suurempi! Pyöreän korin halkaisija on hieman yli 40 senttiä vaikka alunperin olin ajatellut jotain pari- kolmekymmentä senttistä. Korkeutta kopalle saa tulla reilu puoli metriä ja reunoille kantokahvat. On tän kanssa hommaa vielä jäljellä, mutta hieno siitä tulee, vai mitä :)

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Lelukoppa

Kesäkuussa syntyvän vauvan huone alkaa pikkuhiljaa saada muotonsa. Entisestä työhuoneesta työpöytä, vuodesohva ja kookas kirjahylly on saanut siirtyä pinnasängyn, lipaston ja vähän pienemmän kirjahyllyn tieltä. Seinät on maalattu ja uudet kalusteet on nyt saatu ainakin suurin piirtein paikoilleen. Nyt on siis itse sisustuksen vuoro. Verhot, matto, tauluja, lamppuja ynnä muuta tarvitaan. Lisäksi pitää järkätä kaappien sisältö uuteen uskoon, jotta viime viikolla saapuneen äitiyspakkauksen lukuisat vaatekappaleet sekä muut pienelle tulokkaalle jo kertyneet vaatteet ja tarvikkeet saadaan nätisti paikoilleen.

Vaikka moni asia on vielä hankkimatta, jotain kivaa huoneeseen ehdin jo shopata. Varpunen-blogin kautta törmäsin hauskoihin säilytyspusseihin. Yksi lähti heti tilaukseen ja nyt odottelen innolla milloin se saapuu. Tämä päätyy vauvan huoneeseen lelukopaksi :)


Pussukan kaveriksi aloin tekemään isoa virkattua koria harmaasta trikookuteesta. Lelukoppa tulee siitäkin. Siitä kuvia joskus myöhemmin kunhan saan sen valmiiksi :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Petipulmia

Tein juuri vähän aikaa sitten Lotalle uuden pedin. Peti on Lotan mielestä ihan okei, muttei kuitenkaan osoittautunut miksikään suosikkipaikaksi. Lähinnä Lotta tykkää tolla pedillä järsiä luuta, mutta nukkumapaikan etsii jostain muualta. Ollaan pedin paikkaa vaihdeltu kun ajateltiin ettei se siksi kelpaa, mutta joku muu siinä on vikana. Malli, materiaali vai mikä? ...ota siitä nyt selvää.

Viime viikonloppuna aloin sitten ompelemaan Lotalle uutta makuualustaa automatkustusta varten. Levitin pehmoisen teddykarvakankaan lattialle mittaakseni, leikatakseni ja laittaakseni nuppineulat paikoilleen. Saman tien kun sain kankaan lattialle Lotta marssi päättäväisesti sen päälle nukkumaan. Huokas vielä oikein syvään sen näkösenä, että "vihdoin noi tajus laittaa mulle kunnollisen pedin" :) Annoin tytön nukkua siinä puolisen tuntia ennen kuin jatkoin ompelua...en raaskinut heti häätää pois kun toinen näytti niin tyytyväiseltä!

Pedin nurkkaan ompelin tassun kuvan

Tein makuualustan kuitenkin auton mittojen mukaan, mutta saapa nähdä jääkö tämä sittenkin kotikäyttöön. Ehkä se toinen peti päätyy lopulta autoon...katsotaan nyt. 

Malli on tosi yksinkertainen, ompelin pehmoisen kankaan vaan sopivan kokoiseksi kaksinkerroin. Lopuksi ompelin vielä mustasta sametista nurkkaan tassun kuvan :)

Lotta tykästyi pehmoiseen petiin heti ja kantoi myös oman kilpparin testaamaan sitä

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Pyyhkeiden uusi elämä

Eilen kokeilin jotain mitä ennen en ollut koskaan ennen kokeillut. Vanhat kulahtaneet pyyhkeet saivat uuden mahdollisuuden, kun iskin ne pesukoneeseen vihreän väriaineen kanssa.

Vähän kyllä jännitti millaiselta lopputulos tulee näyttämään, mutta ihan hyväthän niistä tuli. Tai ainakin paremmat. Vanhat pyyhkeet olivat nimittäin beiget ja täynnä tahroja, jotka eivät kunnolla lähteneet pyykissä. Olin mm. käyttänyt yhtä pyyhkeistä hiustenvärjäyksessä ja niistä tahroistahan ei tietty pelkällä pesulla pääse eroon... Olin jo heittämässä pyyhkeitä kokonaan pois, mutta koska ne muuten on ihan kivat, jättikokoiset, paksut ja pehmeät, päätin kokeilla vielä värjäystä. Ja onneksi kokeilin :)

Beiget kulahtaneet pyyhkeet on nyt vihreät

Sävystä ei tullut ihan niin kirkaan vihreä kuin mitä pakkauksen mallikuvat antoivat ymmärtää. Mutta tämä pyyhkeiden alkuperäisestä sävystä johtuva murrettu sävy on myös ihan kiva. Pääasia kuitenkin, että tahrat ei enää näy ja pyyhkeet pääsee taas käyttöön! 

Vihreän konevärin lisäksi ostin myös vaaleanpunaisen (kun kaupassa en vielä osannut päättää kumman värisiksi pyyhkeet haluan). Täytyy nyt pistää mietintään mitä seuraavaksi värjäisin. Ehkäpä kaapista löytyy vaikka joku kulahtanut valkoinen aluslakana, jota voisi piristää uudella pinkillä värillä...

lauantai 17. maaliskuuta 2012

BLT

BLT: Bacon, Lettuce and Tomato. Siinä ainekset aina maistuvaan klassikkoleipään. Rapeaksi paistetun pekonin, rapsakan jäävuorisalaatin ja kypsistä tomaateista leikattujen paksuhkojen siivujen lisäksi näiden sandwichien tekoon tarvitsee paahdettua leipää, majoneesia ja ripaukset suolaa ja mustapippuria. Sitten vaan pinotaan kaikki täytteet leipäviipaleiden väliin ja syödään heti lämpimänä tai yhtä hyvin maistuu myös kylmänä. 

Nälkäisenä kokosin tällä kertaa oikein monikerroksiset jättileivät. Syöminen meni vähän hankalaksi kun ei leipä meinannut mahtua suuhun, mutta nälkä lähti :) 

Klassikkoleivän maineen saanut BLT

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Ruokatorstai - maaliskuu

Maaliskuun ruokatorstaina oltiin kokoonnuttu Juureen. Suomalaiseen ruokaan keskittyvä Juuri on tunnettu erityisesti sapaksistaan, jotka heidän oman määritelmänsä mukaan ovat "pieniä suomalaisia alkupalasia, joiden juuret ovat suomalaisessa ruokaperinteessä ja ruoan valmistamisessa käsityönä". Toisin sanoen sapakset ovat siis suomalaisia tapaksia.

Ja niitähän piti tietenkin testata. Itselleni valitsin neulamuikkuja mausteöljyssä sekä luomuhernetankoja meiramimajoneesin kera. Moni tilasi myös tuoremakkaroita ja voi että niistä lähti niin hyvät tuoksut, että meinas vähän annoskateus iskeä :)

Juuri tarjosi herkullisia sapaksia (lähde)

Sapasten jälkeen pääruoaksi valitsin luomunaudan entrecotepihvin, joka tarjottiin valkosipulisten lisukkeiden kanssa. Jälkkäriksi puolestaan otin porkkanakakun, joka osoittautui hieman pettymykseksi. Jotenkin liikaa yritystä, kun oli ympärille oli rahkajäätelön lisäksi laitettu kaikenlaisia kastikkeita ym. Porkkanakakku kun olisi mun mielestä parasta ihan sellaisenaan.

Kaiken kaikkiaan Juuresta jäi kuitenkin hyvät fiilikset. Seuraavalla visiitillä meinaan kuitenkin keskittyä pelkästää sapaksiin, ne kun oli ehdottomasti koko aterian parasta antia :)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Valmiina...hyppy!

Lotta on löytänyt lajinsa. Hassua miten voi koira olla niin mielissään kun pääsee toteuttamaan itseään ja näyttämään taitojaan agilityradalla! 

Täytyy myöntää, että Lotan innostus kyseistä lajia kohtaan on ainakin sata kertaa suurempi kuin mun, mutta täytyyhän koiran mieliksi edes silloin tällöin käydä treenaamassa. Varsinkaan nyt vauvamasun kanssa en todellakaan tunne oloani kovin kotoisaksi tuolla radalla...mun touhusta on nimittäin ketteryys kaukana!!! Mutta onneks Lotalla tuntuu kuitenkin olevan homma jo sen verran hyvin hanskassa, että mä voin ihan rauhassa lyllertää hieman jäljessä :)

Valmiina...hyppy!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Talviulkoilua

Merellä on kunnon kantojäät, mahtava keli siis ulkoiluun kun hanki ei upota yhtään :) Kierreltiin pitkä tovi ympäri Tarvonsalmea ja lenkin jälkeen käytiin vielä kaakaolla Tarvaspään terassilla. Olipa kiva reissu!

Lotta poseeraa, taustalla Tarvaspään kahvila





perjantai 9. maaliskuuta 2012

Oon kolmekymppinen!

Eilen oli aihetta juhlaan, musta tuli nimittäin kolmekymppinen. Huhhuijaa! Ei siihen muuta voi sanoa. Piti vaihtaa toi blogin kuvauskin hieman alle kolmekymppisten kodista ihan vaan kolmekymppisten kodiksi...

Juhlan kunniaksi mieheni yllätti mut aiemmin täysin piilossa pysyneillä kondiittorin taidoilla! Mä vaan seurasin kameran kanssa sivusta kun rakkaani väkersi mulle synttärikakkua :)

Tarkkaa työtä

Ja hieno ja herkullinen siitä tulikin! Täytteinä oli kermavaahdon ja rahkan lisäksi banaania, vadelmia, pensasmustikoita ja mansikoita. Hyviä ja raikkaan kesäisiä makuja! Design oli myös ihan mieheni omaa käsialaa :) Niin söpön insinöörimäistä tehdä mansikoista kakun päälle numerot 3 ja 0...

Lotta osallistui myös kakun tekoon - tai ainakin tekovälineiden esipesuun :)

Synttäripäivä on paitsi kiva juhlapäivä niin lisäksi se se mulle aina sellanen ns. virallinen kevään aloitus. Siitä merkkinä muun muassa tulppaanit, joita tuli tällä kertaa pyöreiden vuosien kunniaksi oikein kassikaupalla!

Kevään merkkejä

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Lomatunnelmissa

Näin aurinkoinen, kaunis talvipäivä oli mitä parhain aloitus juuri alkaneelle viikon talvilomalle! Päivän ohjelmassa on ollut ulkoilua ja kotona siivoilua. Ahkeroinnin jälkeen on mukava käpertyä sohvan nurkkaan ja nauttia pala kotitekoista pizzaa :) Kivaa viikonloppua kaikille!

Tää kuva on viime viikonlopulta, Lotta Finlandia-hiihdon kannustusjoukoissa :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...