maanantai 2. heinäkuuta 2012

Touko, kesä, heinä...

Toukokuu ja kesäkuu hujahtivat ilman ainuttakaan blogikirjoitusta. Ei ihme, sillä ajatukset on ollut vähän muualla... Meidän pikkuinen, jonka piti syntyä vasta kesäkuun puolivälissä, ilmoitti tulostaan täysin yllättäen jo vappuna! Nyt täällä on siis arki heittänyt kuperkeikkaa ja kaikki on toisin kuin ennen. Pieni mies on hurmannut meidät kaikki :) Päivät vilisee hurjaa vauhtia, uskomatonta että nyt on jo heinäkuu ja parikiloisesta pikkuisesta on tullut nelikiloinen reipas poika!

Pieni ja hento ote

Vaikka suurin osa ajasta kuluukin vauvaa syöttäessä, vaippaa vaihtaessa, neuvolassa juostessa, pulloja pestessä, tutteja steriloidessa ja pientä ihmettä ihmetellessä on välillä täytynyt ottaa aikaa myös levolle. Ja vähän myös juhlajärjestelyille.


Esikoisemme kastejuhlaa vietettiin eilen aurinkoisessa säässä. Nyt pojalla on sitten ihan oikeakin nimi, lempinimen "Raffe" lisäksi :) Kun sää suosi, niin kannettiin kastepöytä ulos ja sama puisto, jossa meidät aikanaan vihittiin, toimi nyt myös kastetilaisuuden "kirkkona". Kaunista oli.

Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen.
Mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan.

5 kommenttia:

  1. Kiva nimi pojalla!

    Sääli etten kuvaamaan Hviträskiin niin kuin edellisellä kerralla.... ;)

    Terkkuja töistä!

    Elsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän koitinkin vilkuilla onko paparazzi taas paikalla ;)

      Poista
  2. Onnittelut! Ompa kauniita kuvia! ja mitä kukkia teillä olikaan juhlissa..upeita!!

    VastaaPoista
  3. Onnea koko vauvaperheelle! Ihania kuvia, ihana syy juhlia! Kaikkea hyvää pienen pojan ensimmäiseen kesään <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...