torstai 19. toukokuuta 2011

Maailman parasta jäätelöä

Viva Italia! Maa, joka ei petä koskaan :) Tässä tunnelmia ihanasta Firenzestä, jonka suuri ja mahtava Duomo komistaa kaupungin keskustaa. Katedraalin rakentamien aloitettiin jo 1200-luvulla, mutta valmiiksi se saatiin vasta 140 vuotta myöhemmin. Yli 40 metriä halkaisijaltaan oleva kupoli oli valmistuessaan maailman suurin ja edelleen rakennus kuuluu maailman suurimpien kirkkojen joukkoon. Kupolin katolle olisi päässyt ihastelemaan maisemaa kaupungin yli, mutta jonot olivat sen verran pitkät että jätimme tällä kertaa väliin.

Il Duomo di Firenze: jättiläinen, joka ei meinaa mahtua kameran linssiin :)

Illalla kävimme Arno-joen rannassa katsastamassa kuuluisan Ponte Vecchion. Tämä silta on erikoinen, sillä sen kylkeen on rakennettu pieniä kauppoja, joissa aikanaan toimi nahkureita ja teurastajia. Haju- ja meluhaittojen takia nämä ammatinharjoittajat karkoitettiin sillalta ja tilalle saivat tulla parempimaineiset kultasepät. Vielä tänä päivänäkin silta on täynnä korukauppiaita.

Ponte Vechhio ja tunnelmallinen ilta joen varressa

Firenzen lukuisten jäätelöbaarien joukosta löytyy yksi ylitse muiden. Bar Gelateria Vivolissa jätskiä on tehty vuodesta 1930 lähtien ja se on kuuluisa maailman parhaaksi nimitetystä jäätelöstään. Ja tämähän oli testattava :) 

Gelateria Vivoli tunnetaan maailman parhaan jäätelön tekijänä

Matkaoppaassa varoitettiin tämän suureen suosioon päässeen jäätelöbaarin pitkistä jonoista, mutta niiltä onneksi tällä kertaa vältyttiin ja saatiin jopa istumapaikat pöydän äärestä. Jäätelöannoksia löytyi montaa kokoa ja pahimmassa jäätelön puutteessa oleville löytyi kymmenen euron saavi, jonka sai täyttää eri mauilla. Itse tyydyin kuitekin pienimpään alle parin euron kippoon :) 

Toinen toistaan herkullisempien makujen valikoimaa ihmetellessä oli vaikea tehdä päätöksiä, mutta lopulta päädyin maistamaan pistaasipähkinällä maustettua jädeä. Ja nam, hyväähän se oli! Ehkä parasta pistaasijäätelöä mitä olen koskaan maistanut...mutta niinhän sen piti ollakin :) Muiden matkaseuralaisten kupeista löytyi taivaallista mansikkaa, tuhtia suklaata ja raikasta minttusuklaata, hyviä olivat nekin. Kannattaa siis käydä piipahtamassa, jos sattuu vierailemaan Firenzessä. 

5 kommenttia:

  1. Voi vitsi ihanalta kuulostaa! :) Kauan olittekaan mtkalla? Italia kuuluu ehdottomasti mun matkalistalle, sinne vaan pitäs säästää rahaa. Vai millanen hintataso siellä oli? Shoppailitko muuten paljon? :)

    VastaaPoista
  2. Oltiin vähän reilu viikko. Italia on kyllä ihana maa, suosittelen :) Hintataso about sama ku Suomessa, joiltain osin vähän halvempi. Tulihan sitä vähän shoppailtua ;) kesävaatteita & kenkiä Roomasta ja Firenzestä. Toscanan maaseudulta puolestaan tarttui mukaan muutama viinipullo suoraan viinitiloilta :) Niistä ja upeista Toscanan maisemista tulossa kuvia kunhan ehdin :)

    VastaaPoista
  3. Hei ihan mahtavaa että kirjoitit aiheesta! Olemme lähdössä ihan muutaman viikon päästä seuduille :D

    VastaaPoista
  4. No sattuipas sopivasti :) Kannattaa kyllä tehdä visiitti tonne jätskipaikkaan.. Ihanaa matkaa Italiaan!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...