tiistai 29. maaliskuuta 2011

Lettuja ja omenakompottia

Tänään pidettiin pienet lettukestit! Olikin jo aika kirjotella tännekin jotain letuista..niitä kun meillä syödään melko (tai ehkä liian) usein milloin minkäkinlaisin versioin :) Tänään tein letut ihan tavanomaisen ohjeen mukaan. Harvinaista kyllä, sillä useimmiten tuunaan lettutaikinaa tavalla tai toisella. Lisukkeeksi pyöräytin kanelilla maustettua omenakompottia.

Letut:
1 kananmuna
5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
voita tai margariinia paistamiseen

Vatkaa kananmuna kevyesti, lisää joukkoon maito sekä jauhot samalla sekoittaen. Mausta suolalla ja sokerilla. Kuumenna pannussa voita tai margariinia ja paista letut molemmin puolin. Laita mahdollisimman vähän taikinaa, jotta
letuista 
tulee mukavan ohuita ja rapeareunaisia :)

Omenakompotti:
2 omenaa
1/2 dl ruokosokeria
1 tl kanelia
1 rkl margariinia
1/2 dl vettä

Kuori omenat ja pilko ne sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi.
Kuumenna omenat, sokeri ja kaneli kattilassa, pyöräyttele hetken 
aikaa ja lisää tilkka vettä. Kiehauta ja anna hautua niin kauan kunnes 
omenat hieman pehmenneet ja kastike sopivan karamellisoitunut. 
Tarjoa kompotti lettujen ja vaniljarahkan tai -jäätelön kanssa!

Letut saivat kaverikseen vaniljarahkaa ja omenakompottia

2 kommenttia:

  1. Namiskuukkeli :) Millon pidetään lettukestit Villa Aurorassa?

    VastaaPoista
  2. Juu, pitääpä pitää :) Ens viikonloppuna? Jos sitä Jyväskylän porukkaakin on tulossa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...